tiistai 10. marraskuuta 2009

Kevään elvytys.

Ennen lauantaita haluaisin vielä palata viime kevääseen.

25.4.09 oli ensimmäinen Punk Revival-iltama.
Tapahtuma oli minun järjestämäni ja ensimmäinen tapahtuma mitä olin ikinä järjestänyt. Sain kyllä apua kavereiltani ja Hiekkaharjun nuorisotalo "36":sen työntekijöiltä. Velmun kautta saimme pa-kamat tapahtumaan.

Sain idean oman keikan järkkäämiseen joskus kauan sitten ja halusin sinne soittamaan bändejä joiden musiikista pidin ja mahdollisesti myös oman bändini. Päätin kysyä voisiko Hiekkaharjun nuorisotalolla järjestää itse tälläisen tapahtuman. Nuorisotalon työntekijät olivat innoissaan oma-aloitteisuudessani tälläisen tapahtuman järjestämisessä ja ihmettelivät miten täällä Vantaalla voi olla aktiivinen nuori! Keikka voitiin siis järjestää nuorisotalolla. Varmistin vielä kaikkien bändien pääsyn ja pyysin paria kaveriani suunnittelemaan julisteen tapahtumalle.

Esiintyjäkaartiksi muodostui Grein Anatomia, Johnny Ekman & H.I.V., SinnerSixtiSix ja oma bändini Bloodsucker Circus.

Sana iltamasta kiiri näköjään ympäri pääkaupunkiseutua ja vähän ympäri Suomea. Tilaisuus oli päihteetön ja jossain vaiheessa paikalle tuli iso porukka juopuneita nuoria joita nuorisotalon työntekijät eivät päästäneet sisään. Osa tästä porukasta alkoi kuulema itkemään, kun eivät päässeet katsomaan bändejä ja osa piiloutui poliiseilta paperinkeräysastiaan. Nuorisotalon työntekijöiden tiukasta valvonnasta huolimatta sisäänkin pääsi paljon porukkaa ja meno oli kaikkien artistien aikana todella hyvä! Ulkona sai myös mehua, makkaraa ja muutakin pientä naposteltavaa ilmaiseksi ja tästä voimme kiittää nuorisotalon anteliaisuutta.

Ilta sujui hyvin eikä suurempia ongelmia esiintynyt. Ilta päättyi SinnerSixtySixin, Bloodsucker Circusin ja bändien muutamien kaverien yhteiseen tulkintaan Backyard Babiesin Friends biisistä.

Keiken jälkeen nuorisotalon väki kiitteli minua tapahtuman järjestämisestä, koska se oli saanut nuoret liikkeelle. Eikä nuorisotalolla yleensä ollut vastaavissa tapahtumissa niin paljon yleisöä ja meininkiä. Nuorisotalon väki oli sitä mieltä, että tapahtuma on pakko järjestää uudestaan.

Kiitos mahtavasta illasta kaikille. Halusin vielä vähän muistella menneitä ennen lauantaina järjestettävää Punk Revival-iltama II!

Eli kaikki paikalle lauantaina 14.11.09!
Paikka on sama vanha Hiekkaharjun nuorisotalo "36":nen ja soitto alkaa klo 19.00!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti