torstai 24. kesäkuuta 2010

tiistai 15. kesäkuuta 2010

This time around

"Elämä on suuri seikkailu tai vain lyhytmatka maan päällä. Sinä itse voit päättää sen. Vain sinä, eikä kukaan muu."

Ruotsalaiset ovat onnistuneet kääntämään musiikillaan pääni useaan otteeseen. Ensin Kent teki suuren vaikutuksen minuun. Myöhemmin mukaan mahtui The Sounds jonka jälkeen innostuin The Hivesistä. 7.5 Tavastialla Editorsia lämmitteli ruotsalainen shoegaze pumppu Sad Day for Puppets. Bändin valtava kitaravalli ja laulajan heleä ääni saivat minut täysillä fiilistelemään tuota tuntematonta ja hyvin ujolta näyttävää bändiä. Keikan jälkeen oli pakko mennä kuuntelemaan bändin tuotantoa MySpacesta. Tämän jälkeen törmäsin toiseen ruotsailaiseen shoegaze nimeen. The Radio Dept. Kuulin heidän tulevan nyt keikalle Suomeen ja ajattelin että tuonne on pakko päästä. The Radio Deptin kohdalla musiikki teki tehtävänsä, omalaatuinen soundimaailma täytti pääni raikkaudellaan. Oli sitten pakko käydä ostamassa heidän 16.6 Tavastian keikalleen lippu ja samalla ostin lipun Pariisin Kevään esimmäiselle Tavastian keikalle. Kiitos Tavastialle tämän vuoden hyvästä bänditarjonnasta.














Huomenna siis Tavastialle
.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Green Day, Kyläsaari.

8.6.2010. Viidentoista vuoden odotus palkitaan! Green Day saapui Suomeen viidentoista vuoden jälkeen.

Green Day otti yleisön haltuunsa heti keikan alusta asti, huudattamalla ja villitsemällä yleisöä. Uusista biiseistä vain "21 Guns" kuulosti yhtä hyvältä, kuin bändin vanhemmat biisit. Edellisen levyn(American Idiot) biisit räjäyttivät pankin toinen toisensa jälkeen ja yleisö oli aivan haltijoissaan. Billie Joe Amstrong otti muutaman biisin aikana yleisöstä ihmisiä lavalle mm. ampumaan vesipyssyllä ja laulamaan bändin mukana. Lavalla olleiden fanien riemun ja liikutuksen pystyi aistimaan yleisöön saakka! Itselleni keikan kohokohta tuli vanhojen "punk rykäisyjen" lopussa. Bändi soitti Dookie levyltä tutun "She" kappaleen. Itse halusin kuulla juuri tuon kyseisen kappaleen. Kiitos bändille tästä! Green Day oli aivan liekeissä lavalla ja soitto kuulosti mitä parhaimmalta! Pyrot ym. ilotulitteet ja taustavideot toivat hienoa lisää jo muuten täydellisen tuntuiseen keikkaan. Keikalla ei ollut yhtään tylsää hetkeä, koska bändi piti siitä huolen yleisöä huudattamalla ja lavalla tapahtui aina jotain uutta ja arvaamatonta, soittamalla pätkiä lukuisista tunnetuista kappaleista ja pukeutumalla hauskasti ja vaikka mitä. Ei tähän nyt ole mitään lisättävää, jos olisit ollut paikan päällä, niin tietäisit mitä tarkoitin äskeisellä.


Ablodit myös The Hivesille!!! Tämä garage pumppu kannattaa myös tsekata.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Uusi alku

Elämä heittelee ihmistä välillä miten tahtoo. Aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu. Pettymykset seuraavat toinen toistaan, eikä missään tunnu olevan järkeä. Mikä tämän tarkoitus on? Miksi näin piti käydä? Välillä kaikki asiat osaavat vielä kasaantua samaan aikaan ja siitä on vaikea päästä jaloilleen.

Bändini Bloodsucker Circus esiintyi viimeistä kertaa 4.6.2010. Paljon ihmisiä oli tullut todistamaan tätä viimeistä keikkaa Tikkurilan sydämmeen, Ravintola Torelloon. Se kyllä lämmitti sydäntä. Hieno näky! Kiitos kaikille jotka pääsivät paikalle.

Nyt ajattelin avata elämässäni uuden sivun, jos vain pystyn. Aloitan valokuvaamisen, ihan harrastelija mielessä. Kuvaan silloin, kun kiinnostaa. Tälläinen "tuuri kuvaaja". Aloin sitten miettiimään että haluan varmasti esitellä jossain ottamiani kuvia. Mietin sopivaa paikkaa tälläiselle "kuva-albumille". Irc-Galleria tai muu vastaava paikka ei tullut kysymykseenkään. Mietin uuden blogin perustamista Bloggeriin, mutta täällä ei taida paljon lukijoita löytyä(ainakaan minun blogillani), niin tulin siihen tulokseen että perustan Live Journaliin uuden blogin jossa on lähinnä minun ottamia valokuvia ja tietoja niistä. Jatkan toki tämänkin blogin kirjoittamista aina innostuksen tullessa ja tämä blogi keskittyy edelleen musiikkiin ja sen ympärillä pyöriviin asioihin. Toki saatan laittaa tänne jotain kirjoittamiani tekstejä tai jotain vastaavaa.

Siispä uusia haasteita kohti!

Palaillaan astialle...

PSSSST. Huomenna Green Day!