Elämäni näkyi suurina tekstityksinä valkokankaalla. Katsoin sivusta millainen elämästäni joskus tulisi. En voinut piilostani käsin vaikuttaa millainen elämäni olisi. Joskus mietin missä on se sinitaivas jonka kuvittelin näkeväni. Se ei kaartunut ylleni valkoisine pilvineen, vaan mustana ja täynnä harmaita pilviä. Uhkaavasti pilvet nousivat, kuin vuoret maasta luoden ympärilleni vankilan muurit. Olisin voinut luovuttaa suosiolla aikoja sitten, mutta jotenkin en nähnyt sitä vaihtoehtona. Pääni oli täynnä kysymyksiä joihin ei ollut vastauksia. Hain vastauksia kirjastoista ja lehtien sivuilta, koetin sulkea silmäni ja nähdä kaiken. Pääni oli aivan tyhjä. Aivan kuin olisin ollut jossain muualla. En ollut enää tässä maailmassa. En ollut enää siinä omassa maailmassani jonka loin. Siitä oli tullut hirviö, hirviö joka ei antanut tilaa elää eikä hengittää. Valtakuntien kuningas käskisi sen pian teloitettavaksi. Kaikki salaisuudet kuolisivat hirviön mukana ja jäljelle jäisi vain musta pallo, jossa olisi kirkas valkoinen reunus. Katselin taas kerran toimettomana vierestä. Tänä päivänä se tapahtuisi. Vanha elämäni jäisi taakseni. Kukaan ei tulisi kaipaamaan sitä. Lentäisin kauas, kauemmaksi kuin kukaan olisi koskaan lentänyt. En tulisi enää näkemään eilistä. Ajatus oli pelottava, mutta väistämätön. En koskaan saisi tietää mitä salaisuuksia ne syyt pitivät sisällään, jotka johtivat tähän. Vajosin avaruuden syvyyksiin, ajattomaan aikaan. Suuret ihmismassat lipuivat lävitseni, kuin vesisade. Kaukaisen metsän laidalta löysin pienen mökin. Mökki oli autio, sitä ei ollut käytetty yli sataan vuoteen. Sisällä oli pölyistä ja hämärää. Keittiön pöydällä näin kirjan joka oli auki. Sen sivut näyttivät tutuilta ja muistuttivat minua jostain jota olin joskus kokenut. Kirjan sivut kasvoivat mökin seinille suuriksi kuviksi ja alkoivat elämään. Kauneus ympäröi minut ja näin kaiken selvästi. Näin pohjoiseen ja etelään, en enää pelännyt mitään. Nyt tiesin totuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti