maanantai 29. maaliskuuta 2010

A NEW BOHEMIA

Kuultuani 'I Shot the Sheriff' biisin tiesin että Lapkolta on tulossa hyvä levy. Siinä vaiheessa en vielä osannut kuvitella kuinka hyvää jälkeä Lapkon jätkät olivat Amerikan mantereella saaneetkaan aikaan.

Ensi kosketukseni A New Bohemia levyyn sain YouTuben ja MySpace -sivustojen kautta. Musiikki iski suoraa tajuntaani! Pitkästä aikaa minua alkoi hymyilyttämään ajatus että innostun tästä uudesta musiikista heti ja tämä on pakko kokea livenä! Levy lähti heti tilaukseen. Olin nähnyt bändin viimeksi livenä edellisen levyn Young Desiren tiimoilta. Silloin ajattelin että tämä on varmasti paras levy mihin bändi yltää. Vielä kuunneltuani A New Bohemiaa muutaman kerran olin vieläkin samaa mieltä. Sitten luin Lapkon haastattelun Soundista 2/2010. Ihmettelin haastattelussa jätkien kommenttia Young Desire levystä "Viime levyn jälkeen me päätettiin, että Young Desire oli viimeinen levy mihin me ei olla tyytyväisiä, Janne sanoo. -Siitä levystä me ollaan aina ajateltu että voi vittu. Tai että taas meni vituiksi." Tämä sai minut heti kuuntelemaan Young Desrien ja sen jälkeen A New Bohemian. Tajusin kuinka se kaaottisuus ja ahdistuneisuus joka minua oli viehättänyt/häirinnyt Young Desiressä johtui levyn sekavaisuudesta ja huolimattomuudesta. Tämän jälkeen aloin kiinnittämään A New Bohemian soittoon enemmän huomiota ja huomasin kuinka kitkatonta ja puhdasta se oli. Soitto toimii täydellisesti, tuottajan D. James Goodwin on saanut puristettua bändistä sen parhaat puolet esiin rankalla soitattamisella. Tuloksena on todella varteenotettava levy.

Levyn avausraita 'I Don't Even Kill' alkaa Lapkomaisella raskaalla introlla joka on paljon täyteläisempi ja rankempi, kuin edellisillä levyillä. Maljan ääni kuulostaa varmemmalta kuin koskaan, laulua on ilo kuunnella, koska se kuulostaa niin aidolta ja on sellainen läpi koko levyn. Muita levyltä esiin nostettavia biisejä ovat 'King & Queen' jonka alku intro imaisee biisin imuun heti, raskas säe kiidättää biisiä eteenpäin takovilla rummuilla ja raastavalla kitarallaan. Albumin nimikkoraita 'A New Bohemia' joka alkaa hennosti kasvaen kertosäkeeseen joka on vauhdikas ja tarttuva. Runnollinen sanoitus ja Maljan melodinen laulu nostavat biisin allekirjoittaneen suosikkikappaleeksi tällä levyllä. 'Horse and Crow' muistuttaa eniten vanhaa Lapkoa, säe on todella massiivisen kuuloinen, biisin hiljainen C-osa on keskellä jättimäistä Lapko ilotulitusta ja se tuleekin aivan odottamatta, mutta sopii täydellisesti biisiin antaen pienen hengähdystauon jonka jälkeen biisi räjähtää uudelleen käyntiin. 'Kiss 'N' Cry' alkaa kohtalokkaan kuuloisesti, kunnes minuutin kuuntelun jälkeen lähtee käyntiin tarmokkaasti. Huudonomainen kertosäe ja X X X huudot/kuiskaukset jäävät helposti mieleen. Levy on täynnä hyviä biisejä joista jokaisen oilisi voinut nostaa esille, mutta jätän sen nyt näihin biiseihin. Levyn sanoitukset ovat jokseenkin runollisia, hyvin pelkistettyjä ja jättävät paljon tulkinnanvaraa. Itse voi kuvitella biisin tarinan.

Suurta kiitosta täytyy antaa myös hienoista pahvikansista. Levyn etukansi on aivan älyttömän hieno ja uniikinomainen kuva jää mieleen ja erottuu muista levyistä. Levynkansien keskiaukeamalla on valtavan kokoinen valokuva bändistä kävelemässä pientä heinäistä niittypolkua metsän keskellä. Kuva on hyvin tunnelmallinen. Levyn mukana tuli myös pieni juliste ja kansivihkonen jossa on biisien sanat. Vihko on tehty todella vanhan näköisestä paperista (ehkä kierrätyspaperista?), siinä on jotain sellaista vanhan ajan tuntua. Jotenkin tässä levyssä niin ulkoinen ja sisäinen olemus ovat niin täydellisesti koottu ja siihen on nähty vaivaa. Mitä tähän enään lisäämään? Suomalaisten artistien pitäisi päästä useammin nauhoittamaan rapakon taakse. Kiitos Fullsteam Recordsille, joka mahdollisti tämän kaiken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti